Artikkelit
Artikkelit ovat – jo nimensä mukaisesti – sisältötyyppi, jollaisiksi luokitellaan blogitekstit, tiedotteet, jne. tiettyyn ajankohtaan sidonnaiset kirjoitukset. Esimerkiksi ollessasi vaaleissa ehdokkaana voit kirjoittaa mielipidekirjoituksia tai blogitekstejä, joiden julkaisuun artikkelit -sisältötyyppi on juuri omiaan. Toisaalta yhdistys voi käyttää artikkeleita tiedotteidensa tai vaikkapa puheenjohtajansa blogin sisältötyyppinä.
Eriaiheisia artikkeleita jaotellaan kokonaisuuksiksi käyttäen kategorioita. Lisäksi artikkeleiden yhteyteen voidaan listata avainsanoja, joiden avulla samaa aihetta käsitteleviä tekstejä, esimerkiksi blogitekstejä ja tiedotteita, on mahdollisimman helppo löytää.
Kategoriat ja Avainsanat
Kategorioiden (1) avulla voit ryhmitellä artikkelisi erilaisiin kategorioihin. Kategorioiden määrää ei ole rajoitettu, mutta niiden käyttö kannattaa kuitenkin pitää kohtuullisena. Kategoriat toimivat haluttaessa myös hierarkisesti, eli tietyllä kategorialla voi olla jokin pääkategoria, jonka alle se kuuluu.
Avainsanat (2) puolestaan ovat erilaisia sanoja, jotka voivat esimerkiksi liittyä kirjoittamaasi artikkeliin jollain tavalla. Avainsanoja voidaan mieltää käytettävän kuten sosiaalisen median #hashtageja.
Ennen ensimmäisen artikkelin kirjoittamista kannattaakin pohtia jo valmiiksi, miten sivuston blogitekstit tultaisiin kategorisoimaan, jotta kaikki olisi järkevästi ryhmiteltyä ja selkeää. Yleissääntö on ettei avainsanoja ole pakko käyttää ollenkaan, mutta kategorioita on.
Jotta ymmärtäisit paremmin miten kategoriat ja avainsanat toimivat, tässä pieni esimerkki niiden käytöstä:
Kuvitellaan, että kirjoitat autoiluaiheista blogiartikkelia vuoden 1976 vihreästä kuplavolkkari-avoautosta, jonka omistaja on Pekka Haavisto. Artikkelin pääkategoria voisi tällöin olla ”Autot” ja sen alakategoria ”Avoautot”. Avainsanoja puolestaan voisivat olla vaikkapa ”VW”, ”Kuplavolkkari”, ”1976”, ”Vihreä” ja ”Haavisto”.
Huomaa, etteivät kategoriat ja avainsanat ole samoja asioita! On tärkeää pitää ne erilaisina, jotteivät hakukoneet huomioisi niitä duplikaatteina, ja rankaisisi sivustoa sen takia.
Artikkelikuva
Kirjoittamaasi artikkeliin voi lisätä kuvia tekstin sekaan haluamissaan määrin editorin yläpuolella olevasta ”Lisää media”-painikkeesta (3). Artikkelikuva (4) poikkeaa edellä mainitusta siinä määrin, että se sijainti on esimääritelty (yleensä otsikon yläpuolella ja täysileveänä). Artikkelikuvaksi tulisi valita kuva, joka kuvastaisi mahdollisimman hyvin koko artikkelia. Hyvä lähtökohta on tehdä artikkelikuva kokoon 1055×400 (kuvapistettä).

Artikkelin muokkausnäkymä